EPILEPSIA

 Text: Hanna-Mari Laitala

asiantuntija: ELL Pia Hjerppe      

Epileptisellä kohtauksella tarkoitetaan tilaa, jossa esiintyy kohtauksittain tajunnan, motoriikan, sensoriikan tai käyttäytymisen häiriöitä liittyneinä aivosähkötoiminnan purkauksiin. Epileptinen kohtaus saattaa lievimmillään olla ns. ”poissaolo-kohtaus”, jossa koira vain hetken vaikuttaa poissaolevalta ja palautuu nopeasti normaaliksi. Epilepsia voidaan jakaa kahteen kohtaustyyppiin: grand mal eli suuri kouristuksellinen epileptinen kohtaus ja petit mal eli pikkukohtaus. Pikku kohtaukset ovat usein tiheästi esiintyviä epileptisiä kohtauksia, joille ominaista vain muutaman sekunnin kesto ja lyhyet paikalliset lihaskouristukset

 Epileptinen purkaus saattaa levitä alkamiskohdastaan laajemmalle alueelle aivoissa, ja sen sijainnista ja leviämisalueesta riippuu, minkälaisia oireita kohtauksen aikana ilmaantuu.

Kohtauksen aikana aivoissa tapahtuu seuraavaa: Hermosolujen ärtyvyys ja elimistön luonnollisten kiihdyttävien eli eksitatoristen välittäjäaineiden vapautuminen lisääntyvät. Samalla keskushermoston jarruttavat eli inhibitoriset hermopäätteet toimivat aiempaa heikommin ja jarruttavia välittäjäaineita vapautuu tavallista vähemmän. Tällöin syntyy epätasapaino kiihdyttävien ja jarruttavien hermopäätteiden toiminnan välille ja aivojen normaali toiminta ja tiedon kulku estyvät. Tämä johtaa lopulta ilman altistavia tekijöitäkin ilmeneviin epileptisiin kohtauksiin. Kiihdyttävät välittäjäaineet ovat suurina annoksina vahingollisia hermosoluille ja aiheuttavat niiden tuhoutumista.

Epileptiset kohtaukset ovat usein itseään rajoittavia koska vialliset ”kohtaus”- hermosolut ammentavat kohtauksen aikana itsensä tyhjiin ja lopettavat purkautumisen. Mikäli hermosolut jatkavat hallitsematonta purkautumistaan seuraa status epilepticukseksi-kutsuttu tila, jossa alkaa aina uusi kohtaus ennen, kuin edellinen on kerinnyt loppua. Tila on hengenvaarallinen ja koira on toimitettava välittömästi hoitoon

 Ulkoisesti kohtauksen oireita on eri asteisia ja samallakin yksilöllä oireet saattavat vaihdella kohtausten välillä.

Epileptinen kohtaus voidaan jakaa kolmeen osaan: sitä ennakoivaan 1) esivaiheeseen (aura), 2) itse kohtaukseen (ictus) ja 3) kohtauksen jälkitilaan (postictus). Aura eli esivaihe merkitsee kohtauksen alkamista. Sille luonteenomaista ovat muutokset käyttäytymisessä (uikutus, levottomuus, piiloon meno, pelko ja omistajan luokse hakeutuminen). Aura vaiheen aikana hermosoluissa tapahtuu epänormaalia sähkötoiminnan purkautumista. Yleensä melko lyhytkestoinen vaihe.

Varsinaiselle kohtausvaiheelle ovat luonteenomaisia kaikki epilepsiaan perinteisesti liitetyt oireet: tajuttomuus, hallitsematon lihastoiminta, syljen erittyminen, silmien muljahtelu, koiran ”kirkuminen” ja kouristelu jne. Tässä vaiheessa hermosolut purkautuvat nopeasti reagoimatta jarruttavien hermosolujen lähettämiin inhiboiviin transmitteriaineisiin. Tämä vaihe myös yleensä lyhyt , vähemmän kuin 2 min, mutta vaiheita voi tulla useita peräkkäin sarjoina.

Kohtauksen jälkivaihe seuraa välittömästi itse kohtauksen jälkeen ja voi kestää muutamasta minuutista useaan päivään. Varsinaisia jälkivaiheen oireita ei yleensä kestä kuin noin 30 minuuttia, mutta kohtauksen jälkeinen väsymystila saattaa olla pitkäkin. Jälkivaiheeseen voi liittyä sekavuutta, vaeltelua, sokeutta, välinpitämättömyyttä ja aggressiivista käyttäytymistä. Tässä tilassa hermosolut ovat ammentaneet itsensä tyhjiin ja ovat kykenemättömiä toimimaan.

 Koirilla on todettu olevan kahdentyyppisiä kohtauksia: osittaisia ja yleistyneitä kohtauksia.

 Osittainen kohtaus (partiaalinen kohtaus, paikallisalkuinen kohtaus, fokaalinen kohtaus) on saanut nimensä siitä, että se on lähtöisin tietystä kohtaa aivoja. Tämä näkyy ulospäin siten, että vain osa koirasta on kohtauksen kourissa. Se, missä osaa ja miten koirassa kohtaus näkyy, ilmentää kohtauksen sijaintia aivoissa.

Osittaisessa kohtauksessa koiran tajunnan taso saattaa säilyä normaalina ja oireet ovat epäsymmetrisiä. Koiralla voi olla esimerkiksi väänteitä kasvoissa, se voi purra jotain ruumiinosaansa, kääntää päätään toiselle puolelle tai sillä voi olla hallitsemattomia raajojen pakkoliikkeitä. Oireet voivat olla myös psyykkisiä tai aistihäiriöitä, esimerkiksi olemattomien kärpästen hillitön metsästys saattaa olla merkki epileptisestä kohtauksesta.

 Kokonaisvaltainen kohtaus (yleistynyt kohtaus, grand mal-kohtaus) on kohtaus, jossa on mukana laaja alue aivoja. Kokonaisvaltaiselle kohtaukselle on tyypillistä jo kohtauksen alusta asti laajalle levinneet oireet ja epänormaalisuudet EEG:ssä (aivosähkökäyrä). Tämä kohtaustyyppi on yleensä bilateraalinen (eli vaikuttaa molemminpuolisesti), symmetrinen ja siihen liittyvät tajunnan menetys, kouristukset, virtsaaminen ja ulostaminen.

 Epilepsia on alkuperältään joko hankittua tai idiopaattista.

Normaalitkin aivot voivat saada epileptisen kohtauksen, mikäli niitä ärsytetään liikaa ja ne eivät kykene reagoimaan normaalisti. Niinpä kohtauksien syitä onkin olemassa useita.

 Hankittu epilepsia voi olla kahta eri alkuperää: rakenteellista hankittua epilepsiaa tai metaboolista hankittua epilepsiaa. Hankittu epilepsia alkaa yleensä koirilla vasta myöhemmällä iällä ja yli 5-vuotiailla koirilla ovat suurimpana syynä vasta-alkaneisiin kohtauksiin kasvaimet ja kasvainten etäpesäkkeet, myös metabooliset häiriöt ovat yleisiä.

Rakenteellinen hankittu epilepsia johtuu kalloon tai aivoihin kohdistuneesta vammasta, joka on jättänyt aivot kohtauksille alttiiseen tilaan. Esimerkiksi käy koira, joka on jäänyt auton tönäisemäksi ja saanut päävamman ja alkaa onnettomuuden jälkeen saada epileptisiä kohtauksia. Rakenteellisen hankitun epilepsian aiheuttajia voivat olla onnettomuuden lisäksi esimerkiksi penikkatauti, rabies, aivotulehdus, vesipää, selkäydintulehdus, trauma, paiseet, kasvaimet, infarktit aivoissa jne.

Metaboolinen hankittu epilepsia voi puolestaan johtua esimerkiksi altistumisesta myrkyille, aineenvaihduntasairauksista, suola-sokeri tasapainon häiriöistä, kilpirauhasen  vajaatoiminnasta, maksa- tai munuaisviasta tai aivojen hapen puutteesta (hypoksia) esim. tilanteessa, jossa koira on melkein kuristunut hengiltä.

 Idiopaattinen epilepsia tarkoittaa sananmukaisesti ”ei-syytä-tiedossa”-epilepsiaa. Muita taudista käytettäviä nimityksiä ovat mm. synnynnäinen-, itsesyntyinen- primaari- tai peritty epilepsia. Nämä kaikki nimet koskevat siis yhtä tautia: aivojen sisäistä tuntematonta syytä kohtaukselle. Koirista 80 %:lla epilepsian syy jää mysteeriksi ja näin ollen ne saavat diagnoosiksi idiopaattisen epilepsian (=tila joka yhdistetään periytyväksi välittäjäaine tasapainohäiriöksi). Kissoilla vastaava prosenttiluku 50. Yleensä idiopaattisesta epilepsiasta kärsivät koirat saavat ensimmäisen kohtauksensa 6 kuukauden ja 5 vuoden välillä. Usein kohtauksien alkamisajankohta kavennetaan 1-3 vuoden tai 1-4vuoden ikään.

 Tavallisen kotikoiran omistajan kannalta sekä idiopaattinen, että hankittu epilepsia ovat yhtä ikäviä ja hankalia asioita. Taudin määrittäminen on hankalaa, koska epilepsia todetaan nk. poissulkevalla menetelmällä eli koira tutkitaan kaikkien muiden sairauksien varalta ja mikäli kohtauksille ei löydetä mitään muuta syytä päädytään diagnoosissa epilepsiaan. Ensin käydään läpi koiran sairaskertomus eli historia (yleinen ”nyrkkisääntö” on: mitä pitempään koira saanut epileptisiä kohtauksia, sitä todennäköisemmin kohtausten syy jää löytymättä) ja mikäli sieltä ei löydy vastausta kohtauksien alkuperälle voidaan koiralle suorittaa laboratoriokokeita. Laboratoriokokeiden lisäksi suoritettavat erikoiskokeet ovat kalliita ja eläinpraktiikassa vielä suhteellisen vähän käytettyjä, kuten kallon röntgenkuvaus, selkäydinnesteen analyysi, aivosähkökäyrä tai mahdollisesti pään tietokonetomografia ja magneettikuvaus.

Suositeltu epilepsiaepäilystutkimusten kulku: 1)historia; hyvä tausta selvitys 2) neurologinen tutkimus 3) laboratoriotestit (iso ja pieni verenkuva, sappihapot, virtsanäyte ja ulostenäyte tutkimukset) 4) erikoistutkimukset (röntgen, EEG, selkäydinnäyte, magneettikuvaus, silmätutkimus jne.)

 Kasvattajan kannalta asia on vielä monimutkaisempi kuin tavallisen koiranomistajan näkökulmasta. Kasvattajat usein kyselevät, mitä periytyvästä epilepsiasta oikein tiedetään. Tämä onkin erinomainen ja tärkeä kysymys, sillä jos tietäisimme kuinka epilepsia periytyy sukupolvelta toiselle voisimme jalostaa sairauden periytyvän muodon pois koirista. Tässä tulee kuitenkin muistaa, että myös hankittuun epilepsiaan altistuminen ja kohtauskynnysten (kuinka helposti koira joutuu kohtauksen valtaan) alhaisuuden on arveltu olevan perinnöllisiä.

Epilepsian on todettu olevan perinnöllistä ja vähintään 25:llä koirarodulla on todettu olevan epileptisiä kohtauksia enemmän kuin keskimäärin on odotettavissa. Sairaiden yksilöiden esiintyvyyden eri koirapopulaatioissa on raportoitu olevan välillä 0,5 – 5,7%. Sellaisia tutkimuksia, joissa idiopaattisen epilepsian ei olisi todettu olevan perinnöllistä ei sen sijaan ole yhtäkään.

 Valikoivilla jalostustutkimuksilla on osoitettu, että epileptisten vanhempien jälkeläisistä huomattava prosentti on epileptisiä. Kolmessa eri kokeessa epileptiset vanhemmat tuottivat epileptisiä jälkeläisiä seuraavasti: 38%, 66% ja 100% pennuista. Eräässä toisessa tutkimuksessa kahden läheistä sukua olevan epileptisen koiran risteytyksestä syntyi 63% epileptisiä jälkeläisiä.

 Tutkimukset sekä ihmisillä, hiirillä, rotilla ja kaneilla jättävät tuskin epäilystä epilepsian periytymisestä näissä lajeissa. Samoin koirien sukutauluja seuraamalla voi hyvin nähdä familiaalisen (ilmenee useammassa suvun jäsenessä kuin voisi odottaa sattumalta) periytymiskuvion. Tämän vuoksi onkin ensisijaisen tärkeää, että kasvattajat ottavat vastuun kasvatustyöstään ja kasvattamistaan koirista. Jalostussuunnitelmia ja yhdistelmiä tehtäessä pitää tarkastaa molempien vanhempien taustat muiden sairauksien lisäksi myös epilepsian varalta. Jalostusyksilöiden valinnassa kannattaa muistaa, että epilepsia puhkeaa yleensä hieman vanhemmalla iällä, joten olisi suotavaa käyttää koiraa vasta kun se on hieman aikuistunut. Samalla kasvattaja pääsee tarkastamaan jalostusyksilönsä myös mm. kaihin osalta ennen jalostukseen ottamista.

 Yleensä epilepsian perinnöllisyyden muodoksi arvioidaan useaan geeniin liittyvää, resessiivistä tapaa, tai vaihtoehtoisesti dominoivaa periytymistä siten, että taudin puhkeamisessa olisi mukana myös sairauden läpitunkevuutta säätelevä geeni (tai geenejä). Mikäli näin on, olisi asianmukaista sulkea epileptisen koiran vanhemmat pois jalostuksesta. Tutkimusprojekteissa on pohdittu myös mahdollisuutta, että epilepsia periytyisi sukupuolikromosomien välityksellä, sillä näiden tutkimusten mukaan urosten on todettu sairastuvan useammin epilepsiaan kuin narttujen.

 Mikäli jalostukseen käytetyllä koiralla tai sen jälkeläisillä esiintyy epileptisiä kohtauksia tulisi ehdottomasti muistaa ja vakavasti harkita seuraavia suosituksia:

   ÄLÄ KÄYTÄ JALOSTUKSEEN EPILEPTISTÄ KOIRAA, sillä epilepsian 

      idiopaattinen muoto on suurella varmuudella periytyvää.

  ÄLÄ TOISTA YHDISTELMÄÄ, JOKA TUOTTI EPILEPSIAA, on myös erittäin

      vaikeaa todistaa ilman mittavia testiparituksia, kumpi vanhemmista periyttää

      epilepsiaa

   EI OLE VIISASTA KÄYTTÄÄ JALOSTUKSEEN MYÖSKÄÄN EPILEPTIKON

  TÄYSSISARUKSIA

 Epileptisten koirien sisäsiittämistä ja linjajalostusta tulee ehdottomasti välttää ja mikäli jalostukseen käytettyjen koirien suvuissa on epilepsiaepäilyjä tai epileptisiä koiria tulisi jalostusyhdistelmät valita mahdollisimman kaukaisista sukulaisista. Näin saadaan edes hieman minimoitua epilepsian ja muiden perinnöllisten sairauksien esiintymistodennäköisyyttä.

Tällä hetkellä sekä ihmis- että eläinlääketieteen puolella tehdään kuumeisesti töitä, jotta epilepsian periytyminen ja genetiikka saataisiin selville. Tulevaisuuden näkyminä onkin, että koiralta löytyy niin kutsuttu markkerigeeni, jonka voidaan määrittää onko yksilöllä epilepsiaa aiheuttavaa geeniä tai geenejä. Tämän aiheen parissa ja nimenomaan australianpaimenkoirilla, on Yhdysvalloissa menossa tutkimus VetGen laboratoriossa. Laboratorio toivoo saavansa sairastuneiden koirien omistajilta apua ja näytteitä tutkimukseensa selvittääkseen sairauden periytymistä. Sairastuneesta koirasta saadaan helposti otettua näyte, josta voidaan määrittää DNA:n koostumus. Näyte otetaan koiran poskensisäpinnalta laboratorion toimittamalla vanupuikolla, jolla pyyhkäistään posken sisäpintaa niin, että posken epiteeliä (pintasoluja) tarttuu puikon päähän Näyte lähetetään takaisin VetGeniin. Omistajalle ei aiheudu muita kustannuksia kuin paketin takaisinlähetyksen kulut ja tiedot käsitellään ehdottoman luottamuksella. Yksittäisten koirien tuloksia ei ole saatavissa, mutta mikäli australianpaimenkoiran epilepsiaa aiheuttavat geenit löytyvät, on meillä tulevaisuudessa mahdollisuus tunnistaa koiristamme tautiakantavat yksilöt ennen kuin niitä käytetään jalostukseen.

VetGen:nin www-sivut ja yhteystiedot löytyvät internetistä osoitteesta: http://www.vetgen.com/epilepsy.html.

DNA-testeistä ja niiden tarpeellisuudesta voit lukea myös seuraavalta www-sivulta : http://www.cvm.missouri.edu/cen/research_faq.html   

 Jokaisella kasvattajalla ja koiranomistajalla on vastuu epilepsian ja muiden perinnöllisten sairauksien vastustamisesta. Mikäli koirallasi, kasvateillasi tai koiriesi vanhemmilla on ollut tai on myöhemmin todettu epilepsiaa, on sinun viipymättä ilmoitettava asiasta kaikille, joiden koiria puhjennut tauti mahdollisesti sukulinjojen kautta koskee. Koiran omistaja on velvollinen ilmoittamaan kasvattajalle, jotta tämä tietää ilmoittaa muille pentuesisaruksille ja samalla hän itse saa tietää, että hänen koiransa tai pentueen isä jättää jälkeensä epilepsiaa. Uroksen omistajaa on myös viipymättä informoitava asiasta. Myös rotuyhdistyksen jalostustoimikunnalle kannattaa ilmoittaa asiasta, jotta se voi toimissaan ottaa huomioon esiintyvät tapaukset ja mahdollisesti tiedottaa asiasta kasvattajille.

 Idiopaattista epilepsiaa ei voida parantaa, ainoastaan oireita voidaan hoitaa ja pyrkiä ehkäisemään ja lieventämään uusia kohtauksia.

Lääkitys:

Mikäli poissulkevissa tutkimuksissa ei löydy syytä epileptisille kohtauksille -> hoidetaan oireita eli kohtauksia  antiepileptisilla lääkkeillä, jotka ehkäisevät / kontrolloivat kohtauksia. Lääkityksellä pyritään lisäämään kohtausten väliaikaa ja näin normalisoimaan koiran elämää. Eläinlääkäreiden mukaan antiepileptinen hoito tehoaa noin 50-80 %:lla potilaista. Jotta hoito olisi mahdollisimman tehokasta tulisi lääkkeiden määrää veressä monitoroida säännöllisesti, aluksi otetaan ensimmäinen verinäyte 2 viikon kuluttua lääkehoidon alusta ja sen jälkeen verinäytteet joka 6.-9. kuukausi. Lääkemäärän monitorointi suoritetaan, jotta pitoisuudet veressä eivät nousisi myrkylliselle tasolle. Mikäli lääkityksellä olevalle koiralle tulee uusi kohtaus, tulee lääkityksen määrä veressä kontrolloida uudestaan ja koettaa  säätää lääkeannos sopivaksi.

 Mikäli epilepsia kohtausten syy löydetään(hankittu epilepsia), eli kohtausten syynä ovat esim. metaboolia häiriöt tai kasvain, voidaan kohtauksia aiheuttavia syitä koettaa parantaa tai poistaa ja samalla koiran epilepsia kohtausten hoidon ennuste on hyvä.

 Epileptinen koira pystyy kyllä usein elämään lääkityksen avulla melko normaalia elämää, mutta tuskin kukaan kasvattaja tai koiranomistaja haluaa tietoisesti ottaa sitä riskiä, että perheenjäseneksi otettu rakas lemmikki ei toimikaan ihan käyttöohjeiden mukaan! Niinpä epilepsian periytyvyyden epäselvyyden vuoksi joitain sairastumistapauksia aina ilmenee, vaikka kasvattaja olisi seurannut molempien vanhempien sukulinjat aina ensimmäiseen koiraan saakka, joten kenenkään syyllistäminen ja syyttäminen ei ole tarkoituksen mukaista! Päinvastoin, niitä kasvattajia jotka tuovat asian esille ja taistelevat sitä vastaan tiedottamisen ja huolellisen jalostustyön avulla tulee kiittää ja heitä pitää kunnioittaa rehellisestä ja eettisesti oikeasta toiminnasta!

 Lähteet:

 Bethurum P., ASCA Educational Coordinator: Canine Epilepsy

Birchard & Sherding : Saunders manual of small animal practice.

Borgström, M.: Epilepsia Koirissa

Dickinson T.: Koirien kohtaukset, Sukoka 4, 1998.

Kentala K.: Epilepsia?, Snautseri-Pinseri-lehti 2/99

Licht B., Licht M., Harper K.& Lin S.: Genetic Basis of canine Idiopathic Epilepsy

Canine Epilepsy Resourse Center, http://www.canine-epilepsy.com

Paatsama S.: Terve ja sairas koira, 2000.

Sharp C.A.: Aussie Genetic Fact Sheet on Epilepsy  

www-sivuja:

Suomen Epilepsialiitto, http://www.epilepsia.fi

http://personal.inet.fi/koti/kirsti.forsten/epilepsia.htm

http://www.koti.mbnet.fi/~piskit/epilepsia.html

http://www.personal.inet.fi/koti/blackmasters/newpage4.htm

http://www.clever.net/igca.seizure.html

http://www.vetgen.com/epilepsy.html

http://www.cvm.missouri.edu/cen/research_faq.html   

KIITOKSET Australianpaimenkoira yhdistyksen jalostustoimikunnalle artikkelin lukemisesta ja kommentoinnista. Ja erikoisesti kiitokset Pia Hjerppelle asiantuntija avusta!