Etusivu   Koirat  Kuvat  Pennut  Pentueet  Info  Uutiset  Questbook Linkit

 

VALOKUVAUS

Pari vuotta sitten sain Jussilta ylijäämäkameran (Nikon D70) ja aloin räpsiä kuvia aina sopivan tilaisuuden tullen. Nyt kuvaamista voisi kai jo kutsua harrastukseksi. Oikeasta valokuvaamisesta en vielä tiedä mitään, mutta tarkoituksena on opiskella ja koettaa kehittyä myös sillä puolella. Kiitos hienosta kuvista kuuluu aina kuvissa esiintyneille malleille ja mallien omistajille, jotka Hanna Paakkunaisen sanoja lainatakseni "ovat joutuneet juoksemaan kieli vyön alla kilometritolkulla muutaman hassun kuvan tähden" :-)

Alta löytyy gallerioita, joihin on kasattu kuvia valtavat määrät. Kuvissa esiintyy pääosin aussieta, mutta myös muun rotuisia koiria on eksynyt sekaan. Tässä päivänä jonakuna käyn kuvat läpi ja jätän jäljelle vain ne, joissa on jotakin katsottavaa. Omista koiristamme otetut kuvat ovat suurin osa Jussin kuvaamia, muut puolestaan ovat minun kuvaamiani

Jos haluat käyttää jotakin kuvaa tai haluat jostakin kuvasta suuremman version, ota yhteyttä! Virtuaalikenneleihin en anna kuvia käyttöön, koska mallit eivät halua esiintyä kuin oikeilla nimillään.

Roni galleria

Demi galleria

Onni galleria

Pictures of my pack

Roni, Demi ja Onni talviriennoissa

Roni ja Onni maalla

Sire galleria

HikkaLikka ja Mamma-Fedi esiintyvät + pari Villen kuvaa

Muutamia Rodeon-kuvia by Jussi

Shepmate's pentutapaaminen

Shepmate's pentuja, Sire ja Fedi kuvia

Shepmate's koiria ja sukulaisia

Likka, Tinka ja Olavi ystävineen nauttivat vuoden 2006 viimeisistä päivistä!

ASCA Nationals + Finals 2006

Pentukuvia, muutama poseeraus ja liikekuva erkkarista 2006

Kesäkuvia Lilistä, Samystä ja Snörrestä

Kausalan paimennusklinikan kuvia

Samy, Snörre ja Sini - kuvia

Snörre ja Vipe aussiet

Unelma, Pami ja Jatsi kuvia

Floyd ja Ty kuvia

Bisse ja Ebony kuvia

Tico, Retu, Roni ja Fedi "studiossa" 

Särkivaaran Koirat 06

Viira aussie

Samy and Snörre aussies (Meistersinger Amirable Surprise and Call Me Indian Jones av Aussieboxy)

Taimi-aussie and Aarne airedale terrier (Hazelmoore I Bear Paw)

Hamppi-aussie (Hazelmoore Hey Humprey)

Luca ja Likka "hakuharjoituksissa"

Olavin ja Kaapon kuvia Shepmate's Super Energy

Lilli ja Sinna "merellisissä" tunnelmissa

Aussie galleria

ASCA trial Kitee, herding photos

Some fun

Portraits

PK-harjoittelua

Kaupunkiottelu, pk-kuvia

Uintikuvia

Poseerauksia

Mari's smoothies

Pictures of aussies around the world

Paimennus (aussiet)

Kuhmon Wappuleiri 2006

Paimennus (bc + kelpie)

Fox terriers Topi and Öny

Yleisiä koirakuvia  

Saksanpaimenkoirakuvia

Boxut Andy ja Cinna + Max the X

Yleisiä kuvia Match Show:sta

Nasu ja muut malikat

Unna ja kaverit

Australiankarjakoira

Kultsut

Musanterin koirat + muut rotikat

Rymy, Nasu ja malinois-neiti

Kuvia Kannuksesta