|
| ||
|
|
Shepmate's 2008 pentue Pentue on suunniteltu ja toteutettu siten, että pennuilla on mahdollisimman suuri todennäköisyys olla erinomaisia harrastuskoiria palveluskoira-, toko ja agilitykentillä! Pennuilla on vahva paimen- ja työtausta (alla lisää) ja nämä ominaisuudet ovat em. lajeissa vaadittavia ja eteenpäin auttavia taipumuksia. Hyvällä paimenella on sisällään sellaisia ominaisuuksia sellaisessa suhteessa, että se kykenee työskentelemään väsymättä ja motivoituneesti pitkänkin päivän, oppii nopeasti, kykenee ns. ongelmanratkaisuun omatoimisesti, ohjautuu helposti ja haluaa työskennellä yhdessä ohjaajansa kanssa. Hyvä paimen on rakenteeltaan sellainen, että se jaksaa ja pystyy työskentelemään vaativissakin olosuhteissa. Nopeus ja ketteryys ovat monesti paimenen ainoat henkivakuutukset tiukoissa tilanteissa, joten niitä on aikojen saatossa hyviin paimeniin valikoitunut aimo määrä. Molemmat vanhemmat on valittu ja hankittu nimenomaan ominaisuuksiensa perusteella ja tulevaisuuden pentujen harrastusominaisuudet huomioiden. Pennuille haetaan aktiivisia harrastuskoteja, joissa arvostetaan koiraa myös ystävänä. Kysy lisää, kerron ja vastaa mielelläni! gsm: 050 5424206 |
|
|
Pentusuunnitelmia alettiin todenteolla valmistella, kun hankimme Hjerppen Pian kanssa Saksasta aikuisen nartun, Cillan. Cilla asuu on vakituisesti sijoitusperheessä Kuopiossa. Cillasta löytyy saalisviettiä, ahneutta ja työmotivaatiota, puolustus- ja vahtiviettikin ovat olemassa. Vieraita Cilla käy moikkaamassa ja voi viipyä hetken rapsutettavana ja sen jälkeen vieraat ovat ilmaa. Cilla on OK uusissa tilanteissa ja paikoissa. Sisällä koira on rauhallinen ja melko huomaamaton, ulkona ja hommissa (varsinkin paimennuksessa) täynnä virtaa. Rakenteellisesti Cilla on toimiva paketti, ravi on kevyttä ja vaivatonta. Muiden koirien kanssa Cillalla on perusasiat kunnossa, mutta toisilta nartuilta haasteen saatuaan vastaa kyllä haasteeseen. Cillaa kuvaa hyvin mm. se, että se sopeutui tänne meille lasten ja vieraiden koirien (narttuja ja uroksia) sekaan aikamoiseen hulinaan ilman mitään ongelmia. Kaikin puolin mukava ja asiallinen koira. Koe /kisatuloksia koiralla ei toistaiseksi ole, paimennuskisoissa koira on käynyt mutta ilman tulosta. Näimme Cillan työskentelevän ja paimentavan, kun kävimme sen Saksasta hakemassa ja kasvattajan ohjaamana narttu esitti hienosti paimennustaipumuksensa, hyvän intensiteetin, eläinten lukutaidon, tasapainon sekä ohjattavuuden. Normaali elämässä Cilla vastaa hyvin ohjaukseen ja on enemmänkin ohjaajapehmeä, kuin kova koira. Cillan isän, Solon (siis pentueen emän isä, SlashV Han Solo), linjat ovat ns. nautakoiralinjoja, koirat ovat suht' vaativia, eivät ensimmäisen koiranottajan koiria. Näille koirille ovat tyypillistä vahvat paimennus-, vahtiominaisuudet + ovat vahvoja koiria muutoinkin ja nopeutensa sekä nokkeluutensa johdosta vaativat osaavan ohjaajan. Pakkaa vielä sekoittaa se, että tämän tyyppinen koira on yleensä kuitenkin hyvin ohjattava, eli ohjaajan pitää osata taiteilla kurin ja "lällyn" välillä. Olen nähnyt Solon vuosien varrella useamman kerran ja se on erinomainen paimenkoira ja kaikin puolin muutenkin OK koira. Viime vuonna Solo osallistui USA:n Nationals paimennusmestaruuksiin ja sijoittui kaikilla kolmella eläinlajilla (naudat, lampaat ja ankat). Jenkkituttavani olivat kovasti vaikuttuneita koirasta ja totesivat sen olevan katoavaa laatua aussieita. Cillan emän olen myös nähnyt pari kertaa. Tämä emänemä, May (Deep Blue Heaven in May), on taustaltaan ehkä hieman sekalinjaiseen vivahtava, enemmän kuitenkin vielä työkoirataustainen. Sukutaulusta löytyy pari saksalaista sukupolvea, joiden aikana paimennustaipumuksia ei todennäköisesti ole vaalittu juuri lainkaan. Koira on kuitenkin itse hyvä paimen ja jälkeläiset ovat osoittaneet kykynsä erinomaisesti usealla eri harrastussaralla.
Shepmate's pentueen uros, Cody, on tällä hetkellä kovasti paperilla kotimaassaan. Cody on erittäin hyvä paimen ja useampi ns. asiantuntijapaimentaja, joihin luotan, on pitänyt koirasta ja sen ominaisuuksista paljon. Codylla on jenkeissä muutama pentue ja sitä on käytetty nimenomaan yhdistelmiin, joissa on haettu paimenkoiraa ja / tai koiraa, jolla voi harrastaa myös muita lajeja. Itse en ole nähnyt Codya, mutta olen nähnyt videoita koiran taustalla olevista vanhemmista ja esivanhemmista. Koirat ovat erittäin lahjakkaita paimenkoiria. Olen tällä hetkellä vahvasti tämän linjaisten (Crown Point) koirien "fani". Itselläni on kaksi koiraa, joiden sukutaulussa on paljon ko. linjaa ja molemmat ovat ominaisuuksiltaan juuri sen tyyppisiä aussieita, joita toivon saavani aikaiseksi. Tämän tyyppisellä koiralla muutkin harrastuslajit, kuten agility, toko ja pk-lajit ovat nautinto harrastaa. Hyvän paimenkoiran ominaisuudet kun ovat ko. lajeissakin kultaa kalliimpia! Olen tarkoituksella seurannut ja tavannut Crown Point-linjan koiria viimeisten vuosien varrella meillä ja maailmalla ja käsitys vain vahvistuu kaiken aikaa. Tämän linjan koirat ovat hyvin saalisviettisiä, intensiivisiä työskentelijöitä, melko teräviä ja nopeutta sekä ketteryyttä on aivan toisella skaalalla kuin keskiverto aussiella. Esimerkiksi aikaisemmin suht’ nopeana ja sähäkkänä pitämäni, oma koirani Roni, jää auttamatta kuin nalli kalliolle verrattuna Viksuun tai Sireen. Koirat ovat hyvin ohjattavia ja oppivat käsittämättömän nopeasti ja hyvin uusia asioita. Vahtiviettiä / puolustusta koirista löytyy myös, mutta asiallisessa määrin, koirat toimivat kuten perinteisen aussien kuuluukin. Koirissa on runsaasti myös ns. bordercollie-tyyppistä käyttäytymismallia, niin eleissä kuin muussakin käytöksessä. Toinen omistamistani CP-linjan koirista asuu kotona, 10kk ikäinen narttupentu (Viksu) ja toinen (Sire) on osaomistuksessa Hollolassa ja valitettavasti terveyssyistä pois jalostuksesta. Molemmilla koirilla on omat sivut meidän kotisivuilla. Crown Point-koirille on tyypillistä kypsyä hitaasti ja ne ovat hyvinkin ohjaajapehmeitä pariin ikä vuoteen saakka ja vasta sen jälkeen ne alkavat kestää esimerkiksi vaativampaa paimennuskoulimista. Paimennusominaisuudet ovat tämän tyypin koiralla hyvin vahvoja, koirilla on yleensä hyvä luontainen tasapaino ja eläinten lukutaito. Koirille on tyypillistä sekä heelaus, että pysäyttäminen. CP-linjat ovat myös ns. nautalinjoja ja puhtaasti työkoiria. Koirat ovat keskiverto aussieita hieman pienempiä kooltaan ==> ketteryys ja nopeus on saatu pysymään mukana, kun ei tarvitse raahata kilotolkulla luustoa mukana ;-)
Tämä pentue tulee olemaan siis sekoitus kahdesta hieman erityyppisestä työlinjasta, peruspalikat kuitenkin ovat sen verran samankaltaiset, että en odota mitään sillisalaattia. Pentueella on olemassa normaali riski luusto-ongelmiin, silmissä ei ole ollut huomauttamista niiltä osin kun ne on taustoilta tutkittu (työkoiria ei juuri ole tutkittu paria sukupolvea kauemmas...). Epilepsia riski pitänee tänä päivänä mainita kaikkien aussieiden kohdalla. Tämän yhdistelmän ei kuitenkaan oleteta olevan sieltä ns. pahimmista epiriskiryhmistä, en tiedä taustalta yhtään koiraa jolla olisi ollut kohtauksia. Autoimuunisairaudet ovat yksi aussieiden ongelma, joka pitää ottaa vakavasti. Cody ja Cilla ovat tässä suhteessa kuitenkin OK Huomionarvoista on myös se, että lähestyessään kymmentä ikävuotta Cody valmistautuu ensimmäisiin Nationals koetoksiinsa!!!. Voitaneen puhua kohtuu pitkästä työiästä :-)
| ||
|
||