|
| ||
|
Etusivu Koirat Kuvat Pennut Pentueet Info Uutiset Questbook Linkit | ||
|
|
RONI TOKO PK AGILITY MUUTA SUKUTAULU TVA Roni TOKO on toistaiseksi laji, jossa olemme saavuttaneet eniten. Siihen on oikeastaan kaksi syytä: Pipa ja se, että Ronin paukkuarkuus vei minulta uskon PK-puolen reenaamiseen moneksi vuodeksi. Ehkä kolmanneksi syyksi voisi mainita sen, että koiralta ei ole koskaan loppunut into tekemiseen tokossa, aina jaksetaan tehdä vielä se yksi kerta ja vähintään melkein täysiä :-) Roni on reenannut tokoa alusta alkaen. Ohjaajana olen oppinut vuosien varrella melkoisesti ja täytyy sanoa, että seuraavan koiran kanssa tehdään moni asia "viisaammin" ja huolellisemmin. Suurin ongelma tokossa on Ronin kuumeneminen ja siitä johtuva vinkuminen ja pahimmassa tapauksessa haukkuminen.
|
|
| ||
|
||